Tapaamisoikeus
Voimassa olevaa isyyslakia ja sen kannemääräaikasäännöksen pohjalta muodostuneita käytäntöjä on ajoittain arvosteltu siitä, ettei biologisen isyyden poissulkevista oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista huolimatta ole ollut mahdollista saada oikeudellista isyyttä kumotuksi sen jälkeen, kun säännönmukaiset kannemääräajat ovat umpeutuneet eikä erityisiin olosuhteisiin perustuvat poikkeussäännökset ole enää käytettävissä esimerkiksi siksi, että niihin ei ole vedottu viipymättä. Tällaisesta tilanteesta oli kyse muun muassa Helsingin käräjäoikeuden ratkaisussa 11.1.2017 (taltio 17/971), jossa isyyden kumoamiskanne myöhästyi noin kahdeksalla viikolla. Tuomioistuimen ratkaisu jäi lopulliseksi. Tapauskäytäntö on osoittanut, että epäily omasta vanhemmuudesta saattaa tulla järkytyksenä, jonka käsittelyyn tulisi varata riittävästi aikaa. Edellytys siitä, että henkilön tulisi reagoida viipymättä painavan syyn poistumisen jälkeen, on ongelmallinen ottaen huomioon, että kanteen nostamiseen oikeuttavien perusteiden arviointi voi edellyttää neuvotteluita osapuolten kesken ja uudesta tilanteesta johtuvien toimintavaihtoehtojen huolellista punnintaa. Kahden vuoden kannemääräaikaa on perusteltu toisaalta sillä, että lapsen vanhemmuutta koskevat kiistat on lapsen edun vuoksi syytä saada ratkaistuiksi mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen.
Suomi ratifioi vuonna 1991 Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59 ja 60/1991), jonka 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Yleissopimuksen 7 artiklan mukaan lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Edelleen, 8 artiklan mukaan lapsen oikeutta henkilöllisyyteen, kansalaisuuteen, nimeen ja sukulaisuussuhteisiin tulee kunnioittaa niin kuin lainsäädännössä niistä määrätään ilman, että niihin puututaan laittomasti. Yleissopimuksen 12 artiklan mukaan sopimusvaltioiden tulee taata lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeus vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Suomi on myös sitoutunut yleissopimuksen kolmanteen valinnaiseen pöytäkirjaan valitusmenettelystä (SopS 4 ja 5/2016), joka mahdollistaa yksilövalitusten tekemisen yleissopimuksella perustetulle lapsen oikeuksien komitealle.
Esityksellä on merkittäviä vaikutuksia hyvinvointialueiden ja Ahvenanmaan maakunnan sosiaalihuollon toimijoiden ja erityisesti lastenvalvojien toimintaan. Merkittävin vaikutus johtuu siitä, että lastenvalvojalle asetettu vanhemmuuden selvittämisvelvollisuus ei enää koskisi niitä vanhemmuuksia, jotka on tunnustettu äitiysneuvolassa ennen lapsen syntymää. Tämän ennakoidaan vähentävän tuntuvasti vanhemmuuden selvittämistehtäviä ja erityisesti asiakirjahallintaan liittyvää resursointitarvetta.
On myös huomattava, että henkilötyövuosina toteutuva säästö kertautuu vuosittain. Lastenvalvojien työmäärän vähenemisen ei arvioida vaikuttavan tarvittavan työvoiman määrään, koska lastenvalvojat toimivat nykyisellään aliresursoidulla sosiaalitoimen sektorilla. Päämäärä on yhdenmukainen vuoden 2015 isyyslain kokonaisuudistuksen tavoitteiden kanssa. Lastenvalvojien velvollisuuksien selventämisestä johtuu lisäksi, että lastenvalvojien työajasta aiempaa suurempi osa tulee jatkossa kohdentaa vanhemmuuden vahvistamiskanteiden nostamiseksi niissä tapauksissa, joissa lapsen toinen vanhempi on tunnettu, eikä vanhemmuuden selvittämisen keskeyttämisperustetta ole käsillä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeusgenetiikkayksiköstä saadun arvion mukaan vanhemmuuden selvittämisen laajentamisesta ja siihen liittyvistä oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista aiheutuvat kustannukset nousisivat hyvin maltillisesti. Laitos on arvioinut, että tarvittavien oikeusgeneettisten isyystutkimusten lukumäärä lisääntyy noin 30:llä tutkimuskokonaisuudella, joiden yhteenlaskettu vuosittainen kustannus on noin 20 000 euroa vuodesta 2023 alkaen. Tämä kustannus kohdistuisi oikeusministeriön hallinnonalalle momentille 25. 01. 20. Erityismenot (arviomääräraha). Nämä kustannukset katetaan nykyisten valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvioiden mukaisten määrärahojen puitteissa.
Kanteen isyyden riitauttamiseksi tuomioistuimessa voivat nostaa lapsi ja hänen äitinsä sekä mies, joka on rekisteröity lapsen isäksi isyysolettaman nojalla. Jos mies on kuollut, kanteen voi nostaa hänen perillisensä, joka on lapsen lähin sukulainen. Vapaaehtoisesti tunnustetun isyyden voivat riitauttaa lapsi, isyytensä tunnustanut mies sekä lapsen äiti. Jos kantajana on lapsi tai äiti, tulee kanne nostaa isää vastaan. Jos isä on kuollut, tulee kanne nostaa hänen lapseen nähden lähimmässä sukulaisuussuhteessa olevaa perillistä vastaan. Jos kantajana on lapsen isä tai hänen perillisensä, tulee kanne nostaa äitiä vastaan, tai hänen ollessa kuollut, lasta vastaan. Jos mies on antanut suostumuksen vaimonsa tai avovaimonsa hedelmöityshoitoon, isyyden riitauttaminen on mahdollista ainoastaan, jos todisteiden valossa on ilmeistä, että lapsi ei ole saanut alkuaan tuosta hedelmöityshoidosta. Vastaavasti toisen naisen vanhemmuus voidaan riitauttaa ainoastaan, jos todisteiden valossa on ilmeistä, ettei lapsi ole saanut alkuaan tuosta hedelmöityshoidosta. Isyyden riitauttamisasia voi päättyä tuomioistuimen vahvistamaan sovintoon, jos osapuolet niin päättävät geneettisistä testeistä saatujen tulosten perusteella. Muutoin asian käsittely päättyy tuomioon, jollei kannetta ole hylätty. Lapsilaki ei sisällä kannemääräaikasäännöksiä. Niistä luovuttiin vuonna 2003.
Äitiyslain mukaan lapsen synnyttäneen äidin naispuolinen kumppani voidaan vahvistaa äidiksi lapsen synnyttäneen äidin ohella silloin, kun lapsi on hankittu yhteisesti hedelmöityshoidoista annetussa laissa (1237/2006, jäljempänä hedelmöityshoitolaki) tarkoitettujen hedelmöityshoitojen avulla. Äitiys vahvistetaan tällöin hedelmöityshoitoon suostumisen perusteella. Äitiyttä ei kuitenkaan voida vahvistaa, jos isyys lapseen nähden on isyyslain mukaisesti todettu tai vahvistettu tai se voidaan todeta tai vahvistaa. Isyyden vahvistaminen on näin ollen ensisijaista suhteessa äitiyslain 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun äitiyden vahvistamiseen. Säännös mahdollistaa kahden oikeudellisen äidin vahvistamisen.
Ehdotuksella ei ole juurikaan vaikutuksia elinkeinoelämälle. Hedelmöityshoitoihin liittyvän valinnanmahdollisuuden ja kotimaisen palveluvalikoiman kasvaessa ehdotus saattaa vähäisessä määrin vähentää väestön tarvetta hakea hedelmöityshoitopalveluita ulkomailta. Tämä saattaa samalla vähentää kotitalouksille koituvia epäsuoria kustannuksia ja vastaavasti lisätä suomalaisten hedelmöityshoitopalveluita tarjoavien yritysten tuloja. Taloudelliset vaikutukset ovat todennäköisesti hyvin vähäiset ja käytännössä mahdottomat arvioida ennakkoon euromääräisinä.
Kumoamissäännösten molemmat tavoitteet, virheellisten vanhemmuussuhteiden korjaaminen ja sosiaalisen perhe-elämän suojaaminen, ovat pääosin edelleen ajanmukaisia. Toisaalta tavoitteet ovat keskenään ristiriitaisia, joten toinen estää toisen täysimääräistä toteutumista. Arvioitaessa nykyisiä säännöksiä on kysymys siitä, onko tavoitteiden välillä löydetty oikeudenmukainen tasapaino.
Sen, joka katsoo olevansa lapsen isä tai äiti, on pantava kanne vireille vuoden kuluessa siitä päivästä, jona hän sai tiedon Digi- ja väestötietoviraston kielteisestä vahvistuspäätöksestä, jos lapsella ei ole toista vanhempaa. Kannetta vanhemmuuden vahvistamiseksi ei voida ajaa, jos lapsi on täyttänyt 15 vuotta ja vastustaa vanhemmuuden vahvistamista. Lapsen oman kanneoikeuden käyttämistä ei ole rajoitettu määräajoilla.
Soveltamiskäytännössä ei ole ilmennyt vahvistamiskanteisiin liittyviä muutostarpeita muilta osin kuin lastenvalvojan roolin selkeyttämisen suhteen. Lastenvalvojan ja lapsen mahdollisen isän välisen toimintavelvollisuuden jakautumista ei ole pidetty selkeänä. Vaikka lastenvalvojan velvollisuus kanteen nostamiseen alaikäisen puolesta sisältyy jo voimassa olevaan lainsäädäntöön, lastenvalvojan kanneoikeutta ei ole tästä syystä täysimääräisesti käytetty.
Jos ennakkotunnustamisasiakirjat ovat puutteelliset, lastenvalvoja tiedottaa vanhempia siitä, että tunnustaminen tulee ottaa vastaan uudelleen puuttuvien tai epätäydellisten asiakirjojen vuoksi. Jos lapsen laskettuun aikaan on vielä aikaa, lastenvalvoja on yhteydessä puutteista tunnustamisen vastaanottajaan ja puutteet pyritään korjaamaan tai uusi tunnustaminen vastaanottamaan vielä neuvolassa raskausaikana. Puutteellisia asiakirjoja ei lähtökohtaisesti voida täydentää jälkikäteen ilman molempien osapuolten myötävaikutusta osapuolten yhtäaikaisen läsnäolovaatimuksen vuoksi. Pieniä puutteellisuuksia on kuitenkin voitu täydentää jälkikäteen. Lastenvalvojilta saadun tiedon mukaan tunnustaminen on jouduttu ottamaan vastaan uudelleen varsin harvoin. Jos lapsi on jo syntynyt eikä tunnustamista voida ottaa enää vastaan ennen lapsen syntymää neuvolassa, lastenvalvoja tiedottaa vanhempia siitä, että tunnustaminen tulee tehdä uudelleen lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen.
Ehdotetun sääntelyn voidaan katsoa olevan yleisen edun mukainen ja ehdotetut käsittelyä tarkasti määrittävät säännökset huomioon ottaen oikeasuhtainen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden siten kuin tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa edellytetään. Sääntelyssä on otettu huomioon myös julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettu lainsäädäntö ja Suomen perustuslaki.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeusgenetiikkayksiköstä saadun arvion mukaan vanhemmuuden selvittämiseen, tunnustamiseen ja vahvistamiseen liittyvien asiakirjojen uudistamistyöstä aiheutuu laitokselle noin 55 000 euron kertakustannus ja tilasto- ja rekisterimuutoksista aiheutuu laitokselle noin 15 000 euron kertakustannus vuonna 2022. Kustannusten perusteita esitellään tarkemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintaa koskevien viranomaisvaikutusten alla. Edellä arvioidut kustannukset kohdistuvat sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle momentille 33. 03. 04. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v).
Jos miehen isyys ei ole määräytynyt isyysolettaman nojalla, mies voi tunnustaa isyytensä lapsen äidin kanssa yhdessä tehtävällä ilmoituksella. Ilmoitus tehdään väestörekisteriviranomaisen luona. Jos äiti on kuollut, julistettu oikeustoimikelvottomaksi, hänen olinpaikkansa on tuntematon tai hän on menettänyt vanhempainoikeutensa, isä voi tehdä ilmoituksen yksin. Tällöin ilmoitukseen tulee liittää lastenhuoltoviranomaisen suostumus tai sen puuttuessa tuomioistuimen päätös. Jos äiti ja mies katsovat, että yhteisen ilmoituksen jättäminen tulisi olemaan hankalaa tai mahdotonta lapsen syntymän jälkeen, tulevan lapsen vanhemmat voivat tehdä ilmoituksen rekisteriviranomaiselle jo äidin raskauden aikana. Vanhemmat merkitään rekisteriin kuitenkin vasta lapsen syntymän jälkeen. Isyyden tunnustaminen edellyttää lapsen suostumusta, jos lapsi on täyttänyt 18 vuotta (täysi-ikäisyys). Jos lapsi ei ole oikeustoimikelpoinen, edellytetään hänen holhoojansa tai lastenhuoltoviranomaisen suostumusta.
Lastenvalvojien työvoimaresurssien turvaamiseksi on edelleen tarpeen, että säännös koskee vain alaikäisten lasten vanhemmuuden vahvistamista. Äitiyslaissa ei ole vastaavaa mahdollisuutta vahvistaa toinen äitiys tämän oikeudenomistajien suostumuksen perusteella. Oikeustilan selkeyden ja johdonmukaisuuden osalta tätä voidaan pitää ongelmallisena. Ei ole myöskään perusteltua, että täysin selvät ja riidattomat alaikäisten vanhemmuutta koskevat asiat ratkaistaan tuomioistuimessa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ohjautuvat jatkossa analysoitavaksi myös ne oikeusgeneettiset isyystutkimukset, jotka aiheutuvat ennakkoon tunnustettujen lasten vanhemmuuden selvittämisestä lapsen syntymän jälkeen. Laitos on arvioinut, että tarvittavien oikeusgeneettisten isyystutkimusten lukumäärä lisääntyy noin 30:llä tutkimuskokonaisuudella.
Isyyttä ei voi tehokkaasti tunnustaa, jos toisen miehen isyys on voimassa. Ehdollinen tai tilapäinen tunnustaminen ei ole mahdollista. Isyys voidaan tunnustaa myös ennen lapsen syntymää. Jotta isyyden tunnustaminen on pätevä, tulee lapsen äidin hyväksyä tunnustaminen. Jos äiti ei ole lapsensa huoltaja, lapsen on hyväksyttävä tunnustaminen. Mikäli lapsi on alle 14-vuotias, tunnustamisen lapsen puolesta hyväksyy lapsen laillinen edustaja. Jos lapsi on täyttänyt 14 vuotta, lapsi hyväksyy tunnustamisen itse edustajansa ohella. Tunnustaminen ja tunnustamisen hyväksyminen tulee todistaa oikeaksi. Kopiot tunnustamisasiakirjoista lähetetään isälle, äidille, lapselle ja väestörekisteriin.
Esityksen tavoitteena on yhdistää äitiys- ja isyyslait vanhemmuuslaiksi pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman edellyttämällä tavalla. Äitiys- ja isyyslakien yhdenmukainen sääntely on luontevaa, sillä äitiyden ja isyyden vahvistamiseen liittyy monia yhteisiä kysymyksiä. Yhtenäiset säännökset edistävät lasten oikeuksien toteutumista yhdenvertaisesti perhemuodosta riippumatta ja helpottavat perheiden asiointia samoin kuin neuvoloita, lastenvalvojia, Digi- ja väestötietovirastoa ja muita lakeja soveltavia viranomaisia. Vanhemmuuslaki on mainittu myös hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa vuosille 2020-2023 yhtenä välineenä tukea erilaisia perhemalleja ja turvata hedelmöityshoitojen yhdenvertainen saatavuus.
Lainvalmisteluhankkeen luonteesta isyys- ja äitiyslakien teknisluonteisena yhdistämisenä johtuu, että isoihin periaatteellisiin ja laajakantoisiin muutoksiin ei ole ryhdytty. Nyt esitetyt muutosehdotukset ovat pääasiassa lakien soveltamiskäytännössä todettuja tarpeellisia menettelyllisiä tai muutoin teknisiä muutoksia.
Hedelmöityshoitopalveluja tarjoavien yksityisten yritysten ja julkisten toimijoiden tulee jatkossa kiinnittää entistä tarkempaa huomiota siihen, että antaessaan hedelmöityshoitolain 9 §:n mukaista neuvontaa hoitoa saaville, palveluiden antajan tulee selostaa naispareille siittiöiden valintaan liittyvät oikeudelliset vaikutukset. Siittiöiden valinnalla on keskeinen merkitys sen kannalta, kumpi vanhempi voidaan vahvistaa lapsen vanhemmaksi: sukusolujen luovuttaja tai synnyttävän äidin naispuolinen kumppani. Samasta syystä naispareille annettavaan hedelmöityshoitotodistukseen tulee merkitä siittiöiden luovuttajan suostumuksen laajuus riittävällä tarkkuudella. Koska velvoitteet osapuolten oikeudelliseen asemaan liittyvään neuvontaan ja hedelmöityshoitotodistuksen antamiseen sisältyvät jo voimassa olevaan lainsäädäntöön, mainituista toiminnoista koituva hallinnollinen taakka tai taloudelliset kustannukset eivät mainittavasti lisäänny.